Kappas, en saanut tänäänkään mitään aikaiseksi. Nukuin pitkään, yllätys. Ei mitään pakollista menoa, en meikannut tai edes vaihtanut koko päivän aikana järkevää vaatetusta. Huomenna pitäisi mennä täyttämään vuokranhakijan kaavake. Asunto on siis valittu. Kaikki rahat menee asumiseen ja pakollisiin menoihin. Outo tilanne. Aina on jäänyt vähän ylimääräistä. Tällä mennään kunnes talo on myyty. Toisekseen olen se vähemmän tienaava. Enhän mä edes pääse lähtemään mihinkään aikuistenjuttuihin. Olen kahlittu kahden lapsen kanssa kotiin, päiväkerhoihin ja leikkikenttiin. En siis taida edes tarvita ylimääräistä rahaa.

Päivän aikana fiilikset muuttui aamusta. Käytiin järkevää keskustelua puolison kanssa. Hän haluaa olla lasten kanssa mahdollisimman paljon ja auttaa siinä, että minullakin olisi vapaa-aikaa. Tässäkin itää vanha perinne, että lapset jää äidille ja isä tapaa vain viikonloppuisin. Eromme ei ole riitaisa, mutta silti puolisoni kokee, että minä määrään kuinka lapset meidän välillämme seilaa. Ei vauvaa voi jakaa. Mitenköhän tämänkin ratkaisen, että saisin sitä omaa aikaa. Tiedostamme hyvin, että olemme kahlittuja toisiimme lasten kautta hyvinkin tiiviisti seuraavan vuoden. 

Taloudellisestikkin olemme sidottuja toisiimme, niin kauan kuin on yhteistä omaisuutta. Yhteiset rahat, niin kauan kunnes talo on myyty. Olen vielä kotona, ja Kelan päivärahoilla ei kuuhun lennetä. 

Välillä oikein yritän miettiä onko tässä erossa mitään järkeä! Elämäntilanne on vaan sellainen, että emme pääse toisistamme eroon vaikka kuinka yrittäisi. Pistämällä joka pennin likoon pääsemme eri osoitteisiin. Joudumme kuitenkin lähes päivittäin olemaan yhteyksissä. Jos olisin töissä ja vauva päiväkoti-ikäinen, asiat järjestyisi suht nopsaan.

Ei koskaan ole hyvä aika erota, mutta tämä tuntuu välillä järjettömältä. 

Lapsista kun keskustelimme, molempien silmäkulmat kostui. Saunaan ei enää mennä yhdessä. Ilta meni joutavia jutellen, tunnelma oli leppoisa. Oma olo oli rauhallinen, ei mitään tunnepiikkejä. Yritämmekö tässä tehdä eroa niin, että jatkamme ystävinä? Tunnen itseni, se ystävyys loppuu, kun toinen nainen astuu kuvioihin. Kannataakohan tässä edes olla niin mukava toiselle?