Blogi... en ole lukenut blogeja. Nyt olen hetkellisesti lukenut muutamia, joista olen hakenut voimaa vaikeaan elämäntilanteeseen. Kohtalontovereita löytyy paljon. Hakusanat ero, petetty, selviytyminen... tadaa! Olen yksi miljoonista! 

Olen lopenkyllästynyt itseeni. Olen järkeilijä ja minun tarvitsee ymmärtää kaikki. Miksi? Tieto lisää tuskaa. Olen saavuttanut elämässäni pisteen, jossa olen täysin tietoinen siitä miksi olen tässä tilanteessa. Elämäni on juuri sellainen miksi olen sen aina kuvitellut tai enemminkin täysin päättäväisyydellä, tekemällä tehnyt. Puskenut läpi harmaan kiven. Nyt se romahtaa ja tajuan etten ole elänyt päivääkään. Opinko koskaan elämään tunteella? Nauttimaan hetkestä?

Käyn läpi eroa, asumme vielä saman katon alla. Omakotitalossa, jonka yhdessä rakensimme. Kaksi lasta, joista toinen vastasyntynyt. Tilanne on väistämätön, vaikka kuinka sitä pyöritän. Olen huomaamattani laittanut kaikki munat samaan koriin. Tipun korkealta ja kovaa. Olen kadottanut itseni totaalisesti. 

Olen saanut elämänohjeen. Paperi, johon se oli kirjoitettu on kadonnut kolmessa vuodessa. Olen sen myös unohtanut. Pääpiirteet muistuu mieleen. "Elän täällä itseäni varten, en muita. Jos kohtaamme ja tapamme elää/toimia eivät kohtaa, minä en voi sille mitään". Etsin sen paperilapun vielä jostain.

Pidän vauvaa sylissä ja kirjoitan. En vieläkään tiedä miksi. Pystyisinkö kirjoittamalla etenemään tässä erossa ja elämässä paremmin? Kristallipallo tänne heti. Jos hukutan kirjoittamalla järjen, niin jäisikö vain tunne jolla elää?